-girlpower since 1959-

Tässä tulee Leppäpirkot Jedasta! Leppäpirkot eli Lepi on ainoa partiolippukunta Espoon Haukilahdessa. Meitä lepiläisiä on noin 65 erilaista ja eri-ikäistä tyttöä!

Lippukuntamme on toiminut vuodesta 1959 Haukilahti-Westend-Niittykumpu -akselilla. Kokoonnumme erikokoisina laumoina ja vartioina kolollamme Haukilahden venesataman tuntumassa Haukiverkossa. Kolomme on viihtyisä entinen kampaamo näyteikkunoineen kaikkineen. Vanha 30 vuotta palvellut kolo jouduttiin hyvästelemään noin kolme vuotta sitten.

Me lepiläiset mellastetaan viikoittaisten kokoustemme lisäksi retkillä, leireillä ja skaboissa aina kun siltä tuntuu. Vaikka meillä on kivaa ihan itseksemme, Lepi ei ole missään nimessä sisäänpäin lämpiävä lippukunta! Lepiläisten kavereita ovat erityisesti lippukuntaryhmittymämme Lommon partiolaiset. Sisaruslippukuntamme on Olarin Eräkotkat.

Leppäpirkkojen toiminta on perinteistä partiointia sopivan rennossa hengessä. Partio ei ole kilpailemista tai pingottamista. Kaikilla johtajasta sudenpentuun pitää olla kivaa. Kompaktissa lippukunnassamme tämä toimii, kun kaikki tuntevat toisensa.

Jos haluat liityä partioon tai olet muuten kiinnostunut, ota yhteyttä lippukunnanjohtajaan ->yhteystiedot


************************

Sudareille ja seikkailijoille tarkoitettu Pinkki-kilpailu järjestetään Espoossa sunnuntaina 11.10.

Lommon leirin ensimmäinen suunnittelukokous MuLin kololla ti 13.10. 

************************

Katso lisää tapahtumakalenterista!

Copyright © Leppäpirkot | sivut päivitetty 4.10.2009 |